Sunday, March 12, 2017

Uusi tutkimus: psykedeelejä käyttäneillä keskimääräistä vähemmän opioidien ongelmakäyttöä

Viime vuosina on julkaistu useita populaatiotutkimuksia, joissa on selvitetty psilosybiinisienten ja LSD:n kaltaisten psykedeelien käytön yhteyttä erilaisiin psykologisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Näiden tutkimusten mukaan psykedeelejä käyttäneiden keskuudessa ilmenee keskimääräistä vähemmän mielenterveysongelmia[1] sekä psykologista ahdistusta ja itsetuhoisuutta[2], ja niitä käyttäneet ovat niinikään vähemmän taipuvaisia sekä parisuhdeväkivaltaan[3] että rikoksenuusintaan[4]. Toisin sanoen: sillä osalla väestöstä, joka ei ole käyttänyt psykedeelejä, edellämainittuja ongelmia esiintyy tilastollisesti enemmän

Kuva: Elena Kraft
Helmikuussa saatiin lisävaloa psykedeelien vaikutuksiin populaatiotasolla, kun Journal of Psychopharmacology -lehdessä julkaistiin opioideja käyttäneisiin kohdistuva tutkimus "The association of psychedelic use and opioid use disorders among illicit users in the United States"[5]. Kymmenien tuhansien vastaajien väestökyselyihin pohjaavan analyysin mukaan niillä elämänsä aikana opioideja laittomasti käyttäneillä, jotka ovat käyttäneet myös psykedeelejä, esiintyy vähemmän sekä opioidien ongelmakäyttöä että opioidiriippuvuutta siten, kuin ne DSM-IV -järjestelmässä määritellään.

Haitallisen päihteiden käytön astetta ennustavana tekijänä psykedeelien käyttö oli samalla tasolla koulutuksen kanssa, ollen merkittävämpi muuttuja kuin esimerkiksi tulotaso. Psykedeelejä käyttäneillä opioidiriippuvuutta esiintyi viimeisen vuoden aikana 27 % vertailuryhmää vähemmän. Viimeisen vuoden aikana tapahtunutta ongelmakäyttöä puolestaan esiintyi psykedeelejä käyttäneillä 40 % vähemmän.

On huomionarvoista, että useimpien muiden laittomien päihteiden kohdalla tällaista negatiivista yhteyttä ei ollut, vaan niitä käyttäneet päinvastoin käyttivät enemmän myös opioideja. Maininnan arvoista kuitenkin on, että myös kannabiksen käyttö korreloi vähäisemmän opioidien ongelmakäytön kanssa, vaikkakaan sen käytöllä ei puolestaan ollut yhteyttä vähäisempään opioidiriippuvuuteen. Lääkekannabiksen sallineissa osavaltioissa on kirjattu[6] huomattavasti (24,8 %) vähemmän opioidiyliannostuskuolemia kuin osavaltioissa, joissa lääkekannabista ei sallita; tämä hyvin mahdollisesti liittyy kannabiksen kipualievittäviin vaikutuksiin, joiden vuoksi sitä voidaan käyttää tarkoitukseen opioidien sijaan[7] tai niiden ohella[8].

Kokonaisuutena aihe on erityisen ajankohtainen, koska opioidien käyttö on varsinkin Yhdysvalloissa kokenut viime aikoina räjähdysmäistä kasvua; myös Suomessa esimerkiksi buprenorfiinia (Subutex) käyttävien määrä on kasvussa[9]. Merkillepantavaa on, että Yhdysvalloissa huomattava osa riippuvaisista on muodostanut riippuvuuden alun perin lääkärien heille määräämiin opioidivalmisteisiin, ja siirtynyt sittemmin hankkimaan opioidinsa muita, laittomia reittejä pitkin. Tätä ongelmaa on pyritty hillitsemään kontrolloimalla opioidien määräämistä tiukemmin, mutta analyysit osoittavat ongelmallisen sivuvaikutuksen[10]: samalla kun reseptiopioidien käyttö on hieman taittunut, laittoman heroiinin käyttömäärät ovat alle kymmenen vuoden aikana kaksinkertaistuneet.

Monenlaista näyttöä

Tutkimusartikkelin tulosten kannalta merkillepantavaa on, että psykedeelien tehosta erilaisten riippuvuuksien hoidossa on (laajan anekdotaalisen aineiston lisäksi) myös aiempaa tutkimusnäyttöä: Pienen otannan soveltuvuus- ja pilottitutkimuksissa mukaan psilosybiinillä näyttäisi olevan tehoa niin alkoholi-[11] kuin tupakkariippuvuudenkin[12] hoidossa. Niinikään pienen otannan havainnoivassa tutkimuksessa todettiin[13], että ayahuascan käyttöä seurasi alkoholin, kokaiinin ja tupakan käytön väheneminen, ja samansuuntaista näyttöä on saatu saatu aiemminkin[14]. Näiden lisäksi näyttöä on myös LSD:n tehosta heroiiniriippuvaisten hoidossa[15].

Karttuva tutkimusnäyttö kasvattaa painetta arvioida uudelleen käsityksiä, joiden pohjalta psykedeelit on luokiteltu kaikkein tiukimmin säänneltyyn Schedule I -luetteloon, johon kuuluvilla aineilla katsotaan olevan merkittävä ongelmakäyttöriski muttei tunnettuja lääketieteellisiä sovelluksia. Tutkimuksen vastaava kirjoittaja Vincent D. Pisano toteaa PsyPost-nettilehden uutisessa[a], että julkisen rahoituksen puute ja psykedeelien tiukka kontrolli "rajoittavat nopeampien ja suorempien vastausten saamista, erityisesti ottaen huomioon laajamittaisempien kliinisten tutkimusten kalleuden".

Pisano toteaa myös: "Kannatamme ammattilaisten toteuttamaa tutkimustyötä, jonka tavoitteena on tuoda psykedeelit hyväksytyiksi lääkeaineiksi. Emme suosittele lääketieteellisten puitteiden ulkopuolella tapahtuvaa käyttöä tai omatoimista kokeilua, vaikkakin tunnustamme sen tosiasian, että laittomia yhdisteitä käytetään miljoonien ihmisten toimesta." Hän toivoo ryhmänsä tutkimustyön auttavan hahmottamaan tarvetta myös muun kuin lääketieteellisessä kontekstissa tapahtuvan käytön rangaistavuuden poistamiselle ja haittojavähentävien käytäntöjen kehittämiselle.

Samoilla linjoilla on Drug Policy Alliance -järjestön tutkimusta käsittelevä artikkeli[b], jossa todetaan, että vaikka psykedeelien kliininen tutkimus on sellaisessa vaiheessa, että psykedeelejä saatetaan jo ensi vuosikymmenen alkupuolella laajemminkin hyödyntää psykoterapian laillisina apuvälineinä, psykedeelejä kliinisen kontekstin ulkopuolella käyttäviä uhataan edelleen erilaisilla rikosoikeudellisilla ja sosiaalisilla rangaistuksilla. Näille käytännöille ei järjestön mukaan ole hyviä, tutkimusnäyttöön pohjaavia perusteita[c].

Järjestö toteaa:

Aidosti terveyslähtöinen lähestymistapa huumeaddiktioihin arvioi edistystä monien mittareiden kautta: ei voida keskittyä pelkästään käyttömääriin, vaan on arvioitava myös käyttäjien yleistä terveydentilaa, sosiaalisia suhteita ja laajempaa hyvinvointia. Onnistumisen arviointi sen pohjalta, onnistuuko henkilö kokonaan pidättäytymään tietyistä yhdisteistä, ei ole sen enempää realistinen kuin tehokaskaan lähestymistapa.

Addiktio on monimutkainen ilmiö. On kuitenkin perusteltua sanoa, että addiktio voi aidosti ratketa vain silloin, kun ihmiset löytävät elämäänsä merkitystä. Tämä tutkimus tarjoaa lisäpainoa näkemykselle, jonka mukaan sillä, että psykedeelit auttavat monia ihmisiä merkityksen löytämisessä, on olennaisia seurauksia sekä terveydenhuollon että rikosoikeuden näkökulmasta.



Tutkimuksen rajoituksista


Tutkimuksessa luonnostellaan mahdollisia (lähinnä psykedeelien vaikutusten kannalta keskeisenä pidettävään 5HT2a-reseptoriin liittyviä) mekanismeja sille, miksi psykedeeleistä saattaa olla apua opioidiriippuvuuksiin ja opioidien ongelmakäyttöön, mutta kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä asiasta ei nykytiedon valossa ole mahdollista tehdä: lisätutkimusta tarvitaan.

Tutkimuksen tuloksia tarkasteltaessa on syytä pitää mielessä, että vaikka erilaisia muuttujia (ikä, etnisyys, koulutus, tulotaso, sukupuoli, siviilisääty, riskikäyttäytyminen ja muiden päihteiden käyttö) on pyritty huomioimaan, tämän nimenomaisen tutkimusmenetelmän avulla ei ole mahdollista osoittaa suoria syy- ja seuraussuhteita. Vaikka psykedeelien käyttö ja vähäisemmät ongelmat opioidien kanssa esiintyvät tilastoissa yhdessä, ei tulosten pohjalta voida sanoa, että psykedeelien käyttö olisi johtanut ongelmallisen opioidien käytön vähenemiseen tai estänyt sitä. Asioiden esiintyminen yhdessä ei tarkoita, että yksi olisi seurausta toisesta – samaan tapaan ei voida tehdä esimerkiksi sellaista johtopäätöstä, että jäätelön syönnin ja hukkumisten määrien rinnakkainen kohoaminen kesän koittaessa tarkoittaisi, että jäätelön syönnin lisääntyminen johtaa hukkumisten lisääntymiseen (tai toisin päin). Syy-yhteyksien osoittaminen vaatisi huomattavasti populaatiotutkimusta kontrolloidumpia tutkimusasetelmia.

Niinikään on syytä muistaa, että artikkelin alussa mainitut tutkimustulokset, joiden mukaan psykedeelejä käyttäneillä esiintyy psykologisesti ja sosiaalisesti keskimääräistä terveempää käyttäytymistä, eivät tarkoita, etteikö psykedeelien käytöllä voisi yksittäisten ihmisten kohdalla olla negatiivistakin vaikutusta mielenterveyteen[16]. Tilastot sanovat ainoastaan, että keskimäärin psykedeelejä käyttäneiden tulokset ovat muita parempia.

Lisäksi on olennaista huomioida, että tämäntyyppisiin tutkimustuloksiin liittyy samanlaisia rajoituksia kuin kyselytutkimuksiin yleensäkin. Tulokset ovat riippuvaisia vastaajien omista arvioista ja muistista, ja on myös mahdollista, että psykedeelejä käyttävien luonteessa on lähtökohtaisesti merkittäviä eroja niitä käyttämättömiin. 

Selvää kuitenkin on, että psykedeelien potentiaalista riippuvuuksien ja ylipäänsä päihdeongelmien ehkäisyn ja hoidon apuvälineinä on kasvavaa näyttöä. Mikäli päihteiden käyttöön liittyvät yksilölliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ongelmat halutaan ottaa tosissaan, on perinpohjainen, monialainen tutkimustyö psykedeelien käyttösovellusten kartoittamiseksi ehdottoman perusteltua.



--–-- - - - - - --–--


Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:

Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,
yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoituskampanjani kautta. Lisätietoa tästä.

Kiitos!

--–-- - - - - - --–--

Tutkimusviitteet:
[1] Psychedelics and Mental Health: A Population Study, Krebs & Johansen (2013). DOI: 10.1371/journal.pone.0063972
[2] Classic psychedelic use is associated with reduced psychological distress and suicidality in the United States adult population, Hendricks et al. (2013). DOI: 10.1177/0269881114565653
[3] Hallucinogen use and intimate partner violence: Prospective evidence consistent with protective effects among men with histories of problematic substance use, Walsh et al. (2016). DOI: 10.1177/0269881116642538
[4] Hallucinogen use predicts reduced recidivism among substance-involved offenders under community corrections supervision, Hendricks et al. (2014). DOI: 10.1177/0269881113513851
[5] The association of psychedelic use and opioid use disorders among illicit users in the United States, Pisano et al. (2017). DOI: 10.1177/0269881117691453
[6] Medical Cannabis Laws and Opioid Analgesic Overdose Mortality in the United States, 1999-2010, Bachhuber et al. (2014). DOI: 10.1001/jamainternmed.2014.4005
[7] Medical Cannabis Use Is Associated With Decreased Opiate Medication Use in a Retrospective Cross-Sectional Survey of Patients With Chronic Pain, Boehnke et al. (2016). DOI: 10.1016/j.jpain.2016.03.002
[8] Cannabinoid–Opioid Interaction in Chronic Pain, Abrams et al. (2011). DOI: 10.1038/clpt.2011.188
[9] Amfetamiinien ja opioidien ongelmakäytön yleisyys Suomessa 2012, Ollgren et al. (2014).
[10] Trends in Opioid Analgesic Abuse and Mortality in the United States, Dart et al. (2015). DOI:  10.1056/NEJMsa1406143
[11] Psilocybin-assisted treatment for alcohol dependence: A proof-of-concept study, Bogenschutz et al. (2015). DOI: 10.1177/0269881114565144
[12] Pilot study of the 5-HT2AR agonist psilocybin in the treatment of tobacco addiction, Johnson et al. (2014). DOI: 10.1177/0269881114548296
[13] Ayahuasca-Assisted Therapy for Addiction: Results from a Preliminary Observational Study in Canada, Thomas et al. (2013). DOI: 10.2174/15733998113099990003
[14] Evidence of health and safety in American members of a religion who use a hallucinogenic sacrament, Halpern et al. (2008). PMID: 18668010
[15] Residential Psychedelic (LSD) Therapy for the Narcotic Addict, Savage & McCabe (1973). DOI: 10.1001/archpsyc.1973.01750360040005
[16] Survey study of challenging experiences after ingesting psilocybin mushrooms: Acute and enduring positive and negative consequences, Carbonaro et al. (2016). DOI: 10.1177/0269881116662634

Muut viitteet:

Wednesday, February 15, 2017

Psykedeelien sääntely kieltolainjälkeisessä maailmassa

Alati kasvava todistusaineisto pakottaa yhä useampia maita kyseenalaistamaan kymmeniä vuosia vallinneet, huumeettomaan maailmaan tähtäävät linjaukset, joiden myötävaikutuksella huumeiden valmistuksesta ja myynnistä on tullut rikollistoimijoille iso bisnes. Nollatoleranssi ei ole onnistunut jarruttamaan huumeiden käytön kasvua, ja rangaistuspolitiikan syrjäyttävät vaikutukset ja muut haitat aiheuttavat käyttäjille monesti suurempia ongelmia kuin itse yhdisteet. Huumeettoman maailman tavoittelun hinta niin ihmisyksilöille kuin yhteiskunnallekin alkaa käydä yhä raskaammaksi kantaa, ja paine löytää nykyistä paremmin toimivia käytäntöjä kasvaa.

Kun otetaan huomioon, että viime aikoina on myös julkaistu useita tutkimuksia, joiden mukaan monilla nykyisellään kielletyillä yhdisteillä voi olla huomattavaa terapeuttista potentiaalia, alkaa tarve vaihtoehtoisten kontrollimekanismien pohtimiselle käydä ilmeiseksi.

Journal of Psychoactive Drugs -lehdessä julkaistiin viime vuonna artikkeli[1], jossa esitellään mahdollisia keinoja nykyisellään kiellettyjen yhdisteiden – erityisesti psykedeelien – lailliseen kontrolliin. Yksi artikkelin kirjoittajista on kanadalainen pitkän linjan päihdetyöntekijä ja tutkija Mark Haden, joka johtaa myös psykedeelitutkimusjärjestö MAPSin (Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies, Monitieteinen psykedeelitutkimusyhdistys) Kanadan jaostoa. Hadenilla on vuosikymmenten kokemus päihdevalistustyöstä, ja hän on perehtynyt monipuolisesti päihdeaineiden kontrolliin liittyviin kysymyksiin.

Päihdetyöntekijä ja tutkija Mark Haden

Hadenin artikkelilla on kaksi lähtökohtaa. Ensimmäinen on tutkimusnäyttö, jonka mukaan psykoaktiivisiin yhdisteisiin kohdistuva kieltolaki ja rangaistuspolitiikka ovat kasvattaneet monia yhdisteisiin liittyviä haittoja sekä synnyttäneet kokonaan uusia: yhdisteiden täyskielto ajaa markkinat järjestäytyneen rikollisuuden haltuun ja aiheuttaa ongelmia myös niille käyttäjille, joilla itse käyttöön ei liity kummempia ongelmia. Mitä enemmän nollatoleranssipolitiikan ongelmia koskeva ymmärrys on karttunut, sitä kiivaammaksi on käynyt keskustelu muuhun kuin täyskieltoihin ja rangaistuksiin perustuvista lähestymistavoista. Ympäri maailmaa on alettu ottaa askelia kohti sekä käyttörangaistuksista luopumista että ainakin tiettyjen yhdisteiden tuomista valtion valvoman kontrolloidun saatavuuden ja verotuksen piiriin.

Artikkelin toinen, vähintään yhtä olennainen lähtökohta on se, että psykedeelien (mm. MDMA, psilosybiini, LSD ja ayahuasca) lääketieteellisestä potentiaalista on viime vuosina tehty paljon tutkimusta[2]. Kiinnostus aihepiiriä kohtaan on vakaassa kasvussa, ja psykedeelejä hyödyntävät terapiamuodot saattavat olla todellisuutta jo lähivuosina: sekä psilosybiini- että MDMA-avusteisen terapian on tutkimusten tämänhetkisen etenemistahdin pohjalta povattu olevan laillista vuoden 2021 tienoilla (toki olettaen, että parhaillaan käynnistymässä olevien kolmannen faasin tutkimusten tulokset ovat linjassa aiempien tulosten kanssa).

Mikäli psykedeelien laillinen asema muuttuu, tarvitaan selkeitä linjauksia esimerkiksi sen osalta, ketkä yhdisteitä tarkalleen saavat hyödyntää ja missä konteksteissa: esimerkiksi kuka tahansa psykoterapeutti ei ilman erillistä koulutusta ole soveltuva tarjoamaan psykedeeliavusteista psykoterapiaa. Lisäksi on tosiasia, että psykedeelejä käytetään tällä hetkellä kaikkein eniten lääketieteellisen kontekstin ulkopuolella, ja niiden käyttö on kasvussa huolimatta siitä, että käyttö on useimmissa maissa rangaistuksen uhalla kielletty. On suuri tarve sellaisille poliittisille ja kansanterveydellisille linjauksille, jotka vastaavat tähän asiantilaan nykymalleja tehokkaammin ja joustavammin, ja jotka ohjaavat käyttötapoja ja
-kulttuureja vastuullisempaan ja terveellisempään suuntaan.

Haden julkaisi vuonna 2004 toisenkin laillisen sääntelyn malleja käsittelevän artikkelin[3], jossa käsiteltiin nykyisellään kiellettyjen aineiden sääntelyä laajemmin; hänen tuoreemmassa, tämän tekstin aiheena olevassa artikkelissaan painopiste kuitenkin on erityisesti psykedeeleissä ja niiden sääntelyyn liittyvissä erityispiirteissä.

Artikkelissa esitetään psykoaktiiveihin keskittyneen, valtion alaisuudessa toimivan komission perustamista. Komissiolla olisi oikeus säännellä psykedeelien ja muiden tällä hetkellä kiellettyjen yhdisteiden sekä mahdollisesti myös alkoholin ja tupakan tuotantoa ja markkinoita sekä verotusta, ja sen johdossa olisi asiaankuuluvien alojen ammattilaisia. Komission toiminta pohjaisi jo olemassaoleviin kansanterveyden periaatteisiin ja tavoitteisiin. Ensisijaisena tavoitteena ei olisi liikevaihdon kasvattaminen, vaan myynnin tuotoilla rahoitettaisiin sääntelymekanismin toimintaa, psykoaktiivisiin yhdisteisiin kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta, kansanterveydellisiä ohjelmia sekä muita terveydellis-sosiaalisia projekteja. Eri yhdisteryhmien (kannabistuotteet, psykedeelit, stimulantit jne.) kontrollille olisi omat, erikoistuneet juonteensa, ja mallissa sallittaisiin niin synteettiset valmisteet kuin kasviperäiset materiaalitkin. Materiaalien vähittäismyynti olisi luvanvaraista. Yhdisteitä myytäisiin ainoastaan brändäämättöminä – niille ei toisin sanoen sallittaisi minkäänlaista kaupallista imagonluontia eikä niitä saisi mainostaa. Tuotteet toimitettaisiin myyntiin yksinkertaisissa pakkauksissa, joissa ilmoitettaisiin ainoastaan tuotteen sisältö, käyttöohjeet ja asianmukaiset varoitusmerkinnät. Ayahuascan ja peyoten kaltaisten kasvivalmisteiden maahantuontia ja pitoisuuksia valvottaisiin, ja yhteistyötä tehtäisiin asiaanliittyvien tahojen (uskonnollisten yhteisöjen johtajien, seremoniavetäjien jne.) kanssa. Yhtenä valvontaelimen tehtävänä olisi lisäksi varmistaa liikatuotannolle uhanalaisten kasvimateriaalien tuotannon kestävyys ja eettisyys.

Haden toteaa, että vaikka he eri vaihtoehtoja arvioituaan päätyivät suosittelemaan nimenomaan valtiovetoista ratkaisua, on tärkeää, että valtio pysyy riittävällä etäisyydellä projektin käytännön toteutuksesta, jotta projektia voidaan toteuttaa sen omilla ehdoilla.

Laillisesti tuotettujen materiaalien päätymistä laittomille markkinoille ei ole mahdollista kokonaan estää. Toimitusketjun valvonta ja laillisten, puhtaiden vaihtoehtojen tarjonta – samaan tapaan kuin alkoholin ja tupakankin kanssa – kuitenkin vähentää laittomiin markkinoihin kohdistuvaa kysyntää ja laittomien kanavien kautta tarjolla olevien tuotteiden määrää.

Artikkeli painottaa, että esitelty malli on vain yksi mahdollinen, ja rohkaisee käymään keskustelua myös muista vaihtoehdoista.


YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan on yksi nimekkäimmistä
huumeiden kontrolloidun saatavuuden puolestapuhujista.

Psykedeelivalvojien ammattikunta

Tutkijat esittävät psykedeelejä käyttävien ihmisten tukemiseen erikoistuneen, uuden ammattikunnan luomista. Psykedeeleihin liittyviä palveluita tarjoavat kävisivät läpi koulutuksen, jonka sisältö riippuisi siitä, millaisen viitekehyksen kautta he haluaisivat lähestyä asiaa: psykedeeliterapeutiksi voisi kouluttautua ihminen, jolla on pohjakoulutus terapeutin työhön; ayahuascaseremonian vetäjä taas ei välttämättä tarvitsisi vastaavaa koulutustaustaa, mutta olennaista olisi turvalliseksi todettujen seremoniakäytäntöjen tuntemus. Koska tämä aihepiiri lienee monille suomalaisille vieras, lienee syytä mainita, että monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa, Etelä-Amerikan maissa ja Euroopasta ainakin Hollannissa DMT:tä sisältävää ayahuasca-teetä ja meskaliinipitoisia kaktuksia sisältävät seremoniat ovat tietyissä konteksteissa laillisia. Käyttöä sääntelevät perinteet ja yhteisö ovat osoittautuneet hyviksi keinoiksi psykedeelien vastuulliseen, rakentavaan hyödyntämiseen.

Haden kertoo VICEn haastattelussa[a], että tästä alueesta keskusteltiin artikkelia kirjoitettaessa pitkään, ja päätös puoltaa muidenkin kuin psykologiaan ja lääketieteeseen perustuvien lähestymistapojen mukaan ottamista syntyi tarkan harkinnan tuloksena: psykedeeleihin liittyvää käytännön ymmärrystä on muillakin kuin tieteellisesti koulutetuilla toimijoilla.

Psykedeeliavusteisen terapian ja seremonioiden lisäksi yhtenä komission toiminta-alueelle ulottuvana toimintamuotona mainitaan musiikkitapahtumissa toteutettava tukitoiminta, jossa ideana on tarjota rauhallista läsnäoloa ja turvalliset puitteet[b] vaikeita psykedeelikokemuksia läpikäyvien auttamiseksi.

Valvojien koulutuksen johtaisi eri lähestymistapojen asiantuntijoista koostuva toimielin, joka myöntäisi luvat henkilöille, jotka haluavat vetää psykedeelisessioita, käsittelisi mahdollisia valituksia (esim. psykologisiin tai seksuaalisiin väärinkäytöksiin liittyviä), sekä ylläpitäisi hyvien käytäntöjen ohjenuoria ja tiedottaisi niistä.

Psykedeelien vaikutuksia ymmärtäviä valvojille on tilausta, koska psykedeelien keskeiset riskit liittyvät ihmisten käyttäytymiseen yhdisteiden vaikutusten alaisena. Tunnetuimpien psykedeelien käyttöön ei tyypillisesti liity myrkytysvaaraa eivätkä ne myöskään aiheuta fyysistä riippuvuutta[2]. Psykedeelit kuitenkin voimistavat tunnetiloja ja muuttavat ajatusprosesseja, minkä vuoksi niitä käyttävät saattavat toisinaan tehdä valintoja, jotka asettavat heidät itsensä tai heidän kanssaihmisensä vaaraan[4]. Psykedeelien aiheuttamat kokemukset saattavat olla pelottavia, ahdistavia tai hämmentäviä, ja luotettavan tukihenkilön läsnäolo voi auttaa rauhoittumaan ja viemään kokemuksia rakentavaan suuntaan.

Ammattimaisiin sessioihin vaadittavat lisenssit edellyttäisivät aihepiiriin kokonaisvaltaisesti perehdyttävän koulutuksen läpikäymistä, ja toimijoita valvottaisiin aktiivisesti. Yhdisteiden tämänhetkinen laittomuus tarkoittaa, ettei väärinkäytösten kohteeksi joutuneilla välttämättä ole mitään hyviä keinoja avun ja oikeuden hakemiseen, mihin valvontajärjestelmä tarjoaisi suuria parannuksia. Psykedeeleihin erikoistunut ammattikunta voisi luoda myös sisäisen sääntelyn mekanismeja samaan tapaan kuin erilaiset lääkäriliitot valvovat alansa toimijoita ja varmistavat, että väärinkäytöksistä seuraa sanktioita.

Ostolupia jaettaisiin myös täysi-ikäisten omaa tai ystäväpiirin kesken tapahtuvaa käyttöä varten. Tähän liittyvä hakuprosessi olisi ammattimaiseen toimintaan verrattuna selvästi kevyempi, eikä yksityisempään käyttöön kohdistuisi samanlaista valvontaa kuin ammattimaisempaan toimintaan. Käytännössä lupien saaminen edellyttäisi aineiden vaikutuksiin ja annostuksiin sekä set&settingiin (optimaalisiin olosuhteisiin ja sisäisiin puitteisiin, valmistautumiseen jne.) liittyvän perehdytyksen läpikäymistä. Esimerkiksi lupia hakevan terveydentilaan liittyviä rajoituksia voitaisiin kuitenkin luonnollisesti soveltaa.


Psykedeelien vaikutukset voivat toisinaan olla sellaisia,
että turvalliselle, asiantuntevalle tukihenkilölle on tarvetta


Todellisuutta jo ensi vuosikymmenellä?

Artikkelissa painotetaan, että ehdotetun sääntelyjärjestelmän vaikutuksia, niin myönteisiä kuin kielteisiäkin, on tutkittava tarkasti. Seurantaa tulee kohdistaa niin käyttötapoihin, hyötyihin ja haittoihin kuin yllättäviin trendeihinkin, jotta mahdolliset odottamattomat vaikutukset voidaan havaita ja korjausliikkeisiin voidaan ryhtyä ripeästi. Samaten on seurattava niin tuotantoa, myyntiä kuin aineiden muutakin leviämistä. Näiden menetelmien avulla voidaan varmistua siitä, että säännellyt markkinat toimivat suunnitellulla tavalla, että haittojen minimoinnissa onnistutaan, ja että ennakoidut hyödyt todella konkretisoituvat. Keskeisessä roolissa ongelmakäytön ehkäisyssä on laadukas, tutkimusnäyttöön perustuva valistustyö.

Kuten tämän tekstin alussa todettiin, tietyt psykedeelejä hyödyntävät terapiamuodot saattavat siirtyä tutkimuksista laillisten hoitomenetelmien piiriin jo viiden vuoden päästä. Lääketieteellinen saatavuus on toki eri asia kuin yksityishenkilöiden saatavuus muissa kuin lääketieteellisissä konteksteissa, mutta ne ovat osa samaa asiakokonaisuutta. On käynyt selväksi, että psykoaktiivisten aineiden sääntelyyn tarvitaan uudenlaisia, aine- ja aineryhmäkohtaisia lähestymistapoja – sellaisia, jotka toimivat paremmin kuin päihdeongelmia paisuttava, käyttäjiä syrjäyttävä ja rikollistoimijoiden pussiin satava rangaistuspolitiikka. Myönteinen kehityskulku onkin, että siihen keskusteluun, joka koskee nykyistä kieltolakipolitiikkaa paremmin toimivia vaihtoehtoja, on alkanut osallistua yhä laajempi kirjo erilaisia yhteiskunnallisia toimijoita.

Selvää on kuitenkin myös, ettei tarjolla tule olemaan mitään yksinkertaista, kaikki ongelmat poistavaa, hopealuodinomaista ratkaisua. Juuri siksi on tärkeää tuoda eri tahoja yhteen – käymään vakavaa, kriittistä keskustelua siitä, millä keinoilla ihmisten käyttämiin, hermostoon vaikuttaviin yhdisteisiin liittyvät haitat voitaisiin kaikkein tehokkaimmin saada hallintaan ja hyödyt sovellettua käytäntöön tavoilla, jotka parhailla mahdollisilla tavoilla palvelevat niin yksilöitä kuin yhteiskuntaakin.




--–-- - - - - - --–--


Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:



Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,
yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoituskampanjani kautta. Lisätietoa tästä.



Kiitos!




--–-- - - - - - --–--

Lisää luettavaa:
• Envisioning a sensible psychedelic drug policy, Brett Greene, Psymposia 2016
Looking for a new career? How about 'psychedelic supervisor'?, CBC Radio 2016
Mark Hadenin haastattelu Vancouver Real -podcastin jaksossa 020

Sunday, January 22, 2017

Pitkämielinen kamppailu psykedeelitutkimuksen käynnistämiseksi Australiassa

Teksti on käännös The Age -lehden artikkelista Scientific research using psychedelic drugs is surging overseas - why not here?, 08.05.2016, kirjoittanut Konrad Marshall.

Tutkija Martin Williams tahtoo edistää psykedeelitutkimusta Australiassa

Lääketieteellisen kemian tutkija Martin Williams ymmärsi, miksi hänen tutkimussuunnitelmansa hylättiin eettisen komitean toimesta vuonna 2012: hänen saamassaan palautteessa oli hyviä perusteluita. Yksi niistä oli, ettei hänen yksityiskohtaisen tutkimusprotokollansa ehdottamalla psykiatrilla ollut riittävää kokemusta kliinisistä tutkimuksista.

Kaikkia tutkimuksen tyrmäämisen perusteita ei kuitenkaan ollut yhtä helppo allekirjoittaa. Osa oli suorastaan häiritseviä. Williams koki yllättäväksi esimerkiksi sen, että itsenäinen arvostelulautakunta astui toimialansa ulkopuolelle viittaamalla tarvittavan rahoituksen puutteeseen. Hätkähdyttävää oli myös, että lautakunta kieltäytyi keskustelemasta rahoituskysymyksestä enempää. Tutkimussuunnitelman asiallisen, rakentavaa palautetta tarjoavan arvioinnin ja asiallisen keskustelun sijaan sijaan lautakunta ikään kuin vain otti hänen viiden tuhannen dollarin hakemusmaksunsa, lopetti yhteydenpidon ja siirtyi muihin hommiin.

Tämä oli Williamsille aikamoinen pettymys. 

"Kokemus oli kuitenkin opettavainen, ja teimme sen pohjalta muutoksia seuraavaan hakemukseemme", hän sanoo.

Tuo seuraava hakemus lähetettiin joulukuussa 2015. 51-vuotias Williams oli koonnut yhteen aiempaa paremmin soveltuvan ryhmän tutkijoita, ja kiinnitti erityistä huomiota tutkimuksen rahoituksen käsittelyyn. Tarkoituksena oli tutkia lupaavaa, uudenlaista terapiamenetelmää traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD) kärsivien hoitoon.

Luottavaisin mielin hän lähetti vesitiiviiksi mieltämänsä suunnitelman erään suuren, Melbournelaisen yliopiston eettiselle komitealle. Tämänkertainen hylkäyskirje oli kuitenkin edellistäkin tylympi. Oikeastaan kyseessä ei edes ollut niinkään kirje kuin epävirallinen, ennakoiva sähköposti, jonka oli lähettänyt yliopiston tutkimusjaoston vararehtori.

"Mailissa käytännössä kehotettiin unohtamaan koko juttu: 'tätä yliopistoa ei kiinnosta'", Williams sanoo. "En vaivautunut kummemmin nipottamaan asiasta. Otaksun, että sama saattaisi tapahtua minkä tahansa australialaisen yliopiston kanssa."

Tämä otaksuma liittyy yhdisteeseen, jonka hyödyntämistä Williams haluaa tutkia. [Myös bilehuumeena tunnettua] MDMA:ta on viime aikoina – muutamien muiden psykedeelien lailla – hyödynnetty terapian apuvälineenä eri puolilla maailmaa toteutetuissa tutkimuksissa[1][a].

Pääsiäiskaramelleja

Yarra Glenissä viinintuottajana toiminut, lentämistä harrastava autodidakti Williams on australialaisen lääketieteellisen tutkimuksen outolintu. Hän ei ole tunnettu tai erityisen arvostettu nimi, muttei kuitenkaan myöskään kokematon. Hänellä on kemian ja biokemian kunniatutkinto Sydneyn yliopistosta sekä lääketieteellisen kemian ja farmaseuttisen tutkimuksen tohtorintutkinto Parkvillen Monashin yliopistosta. Vielä jokin aika sitten hän teki siellä postdoc-tutkimusta, jonka puitteissa hänen artikkelijulkaisujensa nimet kulkivat sellaisia linjoja kuin "Backbone and side chain 1H, 15N and 13C assignments for the oxidised and reduced forms of the oxidoreductase protein DsbA from Staphylococcus aureus".

Merkittävin kuitenkin on hänen roolinsa PRISMin (Psychedelic Research in Science and Medicine) puheenjohtajana. PRISM on pieni, voittoatavoittelematon lobbausryhmä, jonka tavoitteena on toisintaa Australiassa sellaisia laadukkaita psykedeelitutkimuksia, joita muualla on jo toteutettu Mahdollisia tutkimuskohteita ovat niin LSD kuin psilosybiinikin, ja tarkoituksena on hoitaa monenlaisia vaivoja kuolemaan liittyvästä ahdistuksesta nikotiiniriippuvuuteen.

Idea ei todellisuudessa ole niin kaukaa haettu kuin saattaisi kuulostaa. Viimeisen vuosikymmenen kuluessa vastaavaa tutkimusta on alettu tehdä ympäri maailmaa merkittävissä tutkimuslaitoksissa – mm. Sveitsissä, Kanadassa, Tel Avivissa ja Lontoossa. Yhdysvalloissa Johns Hopkinsin, NYU:n ja UCLA:n kaltaiset tutkimusyliopistot ovat alkaneet tutkia psykedeelien tehoa satunnaistetuissa vertailututkimuksissa. Tutkimusnäyttöä psykedeeliavusteisen terapian tehosta on mm. alkoholiriippuvuuden[2][b], masennuksen[3][c] ja kuolettaviin sairauksiin liittyvän ahdistuksen[4][d] hoidossa. 

Tutkimuskohteisiin lukeutuvat myös meskaliini (peyote-kaktuksissa esiintyvä alkaloidi, jota on uskonnollisissa seremonioissa käytetty tuhansia vuosia Amerikan alkuperäiskansojen toimesta) ja dimetyylitryptamiini (jota esiintyy Amazonin alueen shamaanien käyttämässä ayahuasca-juomassa).

Ehkäpä kaikkein merkittävin uusi terapiarintama liittyy kuitenkin MDMA:n käyttöön traumaperäisen stressihäiriön hoidossa. Vuonna 2000 Madridissa tutkittiin yhdisteen tehoa seksuaalisen väkivallan uhrien hoidossa [joskin kyseinen tutkimus keskeytettiin ulkopuolisen painostuksen vuoksi[e], --suom. huom.]; South Carolinassa kohderyhmänä olivat lapsena väkivallan uhreiksi joutuneet. Myöhemmin osallistujina on ollut myös poliiseja ja pelastustyöntekijöitä. Yhdiste on osoittanut tehonsa. Ainetta ei käytetä [kotona otettavaksi määrättävänä] reseptilääkkeenä, vaan kliinisessä kontekstissa terapian apuvälineenä. Kyseessä on lääkeaine, joka vaimentaa pelkoa käsittelevän mantelitumakkeen toimintaa ja voimistaa asioiden välisiä yhteyksiä käsittelevän otsalohkon toimintaa, jolloin potilaat kykenevät helpommin tarkastelemaan traumaattisia kokemuksiaan ilman, että pelko lamauttaa heidät.

Koehenkilöt seulotaan ja perehdytetään huolella. MDMA auttaa myös luottamuksellisen yhteyden muodostamisessa hoitavien terapeuttien kanssa. Tehdashallibileiden kanssa [joihin yhdisteen populaari nimi "ekstaasi" usein yhdistetään --suom. huom.] kokemuksella on hyvin vähän tekemistä –  paitsi toki kemiallisessa mielessä.

"MDMA on vain apuväline. Keskeisimmät vaikutukset syntyvät terapiasta", Williams sanoo. "Potilas ei parannu minkään maagisen vaikutuksen kautta – yhdiste vain helpottaa ongelmien juurisyille pääsemistä ja auttaa työstämään niitä."

Yhdysvalloissa toimivan MAPS-järjestön (Monitieteellinen psykedeelitutkimusyhdistys, Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies) MDMA-tutkimus on edennyt jo kahden ensimmäisen vaiheen läpi. Koska tulokset ovat olleet myönteisiä niin aineen turvallisuuden kuin tehonkin osalta, MAPS hakee parhaillaan Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto FDA:lta lupia kolmannen vaiheen tutkimuksiin, joiden myötä aineesta voi tulla hyväksytty lääkeaine vuoden 2021 tienoilla.

[Järjestöä johtava] Rick Doblin käynnisti MAPSin työn 30 vuotta sitten[5], vuonna 1986. Hänen mukaansa MDMA:ta on sen jälkeen kliinisissä tutkimuksissa annettu yli 1000 ihmiselle, ja tuona aikana julkaistuja, psykedeelejä ja erilaisia terapiamuotoja käsitteleviä artikkeleita löytyy lääketieteellisen tutkimusaineiston kirjasto Medlinestä yli 5000[6]. MAPS on myös luvannut 25,000 dollarin tuen mille tahansa muiden käynnistämälle tutkimukselle. [Yritin etsiä tästä lisätietoa – toistaiseksi sellaista kuitenkaan löytämättä. --suom. huom.]

"Minun on hitusen vaikea ymmärtää, mihin Australiassa kohdattu vastustus perustuu. Homman tulisi hoitua helpommin – sääntelevien virastojen kanssa neuvottelemalla", Doblin sanoo. "Kysymys kuuluu, missä määrin Australia haluaa seurata jäljessä, ja missä määrin taas toimia edelläkävijänä."

Williams suunnitteli tutkimusprotokollansa MAPSin avustuksella, koska tarkoituksena oli seurata MAPSin toteuttamien, jo lukemattomien kansainvälisten lautakuntien lävitse kulkeneiden tutkimusten jalanjäljissä. "Ainoa mullistava elementti tässä tapauksessa on se, että tutkimusta yritetään käynnistää nimenomaan Australiassa."

Kohderyhmänä on sotaveteraanit, joista monet ovat kokeilleet kognitiivis-behavioraalista terapiaa sekä masennuslääkkeitä, mutta joihin kyseiset hoitomuodot eivät ole tehonneet. Koeryhmäksi olisi yhtä hyvin voinut valikoitua raiskauksen, pahoinpitelyn tai jopa perheväkivallan uhreja, mutta ryhmää keskeisemmän haasteen muodostaa huomattavaa kulttuurillista painolastia kantava psykedeeli-termi (jonka varsinainen merkitys on varsin suoraviivainen: se tarkoittaa "mieltä ilmentävää").

Eräs Melbournessa toimiva, vuosikymmeniä traumahoidon parissa työskennellyt psykiatri sanoo tyrmistyneensä viranomaisten vastustuksesta näitä lupaavia hoitomuotoja kohtaan. Hän suostui antamaan lausunnon vain sillä ehdolla, että hänen anonymiteettinsä säilytetään. "Aihepiiriin reagoidaan välittömällä pelolla. Yleisten käsitysten on muututtava, mutta muutos voi tapahtua vain hitaasti, asteittain. Tätä polkua on kuljettava varovaisesti."

Kyseinen psykiatri, joka toimii myös erään suuren yliopiston luennoitsijana, on itsekin yrittänyt pienimuotoisen, MDMA:ta hyödyntävän tutkimuksen käynnistämistä, mutta eettinen lautakunta tyrmäsi idean "liian vaarallisena".

"Reaktio tuntuu jollain tapaa miltei keskiaikaiselta", hän sanoo. "Järkevät, hyvämaineiset ja harkitsevaiset tutkijat esittävät tarkkaan mietityn ja rajatun tutkimussuunnitelman. Kyse ei ole mistään huuhaaprojektista. Vastaanoton voisi kuvitella olevan myönteinen."

Professori Suresh Sundram, Monashin Yliopiston psykiatrisen neurotieteen tutkimusohjelman johtaja – tutkija, jolla ei ole mitään psykedeelitutkimusta vastaan, muttei myöskään erityistä mielenkiintoa sitä kohtaan – nimeää neljä merkittävää, aihepiiriin liittyvää tutkimusta vaikeuttavaa tekijää.

Ensinnäkin kyse on hänen mukaansa siitä, että tutkijat pelkäävät aihepiiriin ("perustellusti") varovaisesti suhtautuvien eettisten lautakuntien mahdollisia reaktioita.

Toiseksi hän nimeää sen vaikutuksen, joka tuollaisella tutkimuksella saattaisi olla tutkijan maineeseen. "Heihin ei välttämättä suhtauduttaisi entisenlaisella kunnioituksella", Sundram spekuloi. "Heidät saatettaisiin mieltää marginaaliin, äärimmäisiksi." (Doblin on näistä kommenteista ymmällään: "Hengenvaarallisista sairauksista kärsivien potilaiden hoitamisen voisi kuvitella tekevän maineelle hyvää.")

Kolmanneksi, rahoittajat saattavat pitää aihealuetta "liian radikaalina", minkä seurauksena tutkimus vaatisi taustalleen varakkaan hyväntekijän tarjoaman turvaverkon. "Pienen tutkimuksen voisi käynnistää ehkäpä 500,000 dollarilla; laajamittaisempi tutkimus saattaisi vaatia kymmenkertaisen summan.)

Viimeiseksi, masennusta tai traumaperäistä stressihäiriötä jo tutkivat asiantuntijat eivät välttämättä koe psykedeelejä yhtä houkuttaviksi kuin nykyisiä hoitomuotoja. (Tri Sundram huomauttaa, että tutkijoilla on taipumusta yksisilmäisyyteen käyttämiensä lääkeaineiden suhteen.)

Professori Patrick McGorry on seurannut ketamiinia ja kannabidiolia hyödyntävää tutkimusta.

Nuorisomielenterveyden huippuyksikkö Orygenin johtaja, professori Patrick McGorryn reaktio antaa Sundramin kommentille painoa: hänelle tieto ympäri maailmaa tapahtuvasta psykedeelitutkimuksesta tulee uutisena.

McGorryn mukaan tutkimuskentän tämänhetkiset "jutut" ovat [anestesialääkkeenäkin käytettävä] ketamiini (jota niinikään käytetään laajasti myös bilehuumeena) sekä kannabidioli, jota käytetään nuorten kärsimän ahdistuksen hoidossa. (Sieniä tai LSD:tä hänen tutkansa ei ole paikantanut.)

"Älkää tulkitko väärin – välitön reaktioni on uteliaisuus", hän sanoo. "Uusia, biologian ja psykologian väliseen vuorovaikutukseen lisävaloa tuovia hoitomuotoja on tutkittava. Kuten on tyypillistä, uteliaisuustutkimus tarvitsee kuitenkin rahoittajansa."

Näiden lisäksi on on syytä mainita näkökulma, jonka mukaan psykedeeleistä saattaa psyykkisten ongelmien hoidon sijaan olla kaikkein eniten hyötyä aivojen toimintaan liittyvän ymmärryksen kartuttamisessa.

Lontoon Imperial Collegessa terveille koehenkilöille annettiin LSD:tä[f], minkä jälkeen tutkijat hyödynsivät fMRI- ja MEG-kuvantamismenetelmiä kartoittaakseen, miten aivot yhdisteeseen reagoivat. Tulokset hämmästyttivät. David Nutt, brittihallituksen entinen huumeasioiden neuvonantaja ja tutkimuksen johtava tutkija, totesi tulosten syventäneen merkittävästi ymmärrystämme tietoisuuden toiminnasta: "Löydöksemme merkitys neurotieteelle vastaa Higgsin bosonin merkitystä hiukkasfysiikalle." [Nuttin lausuntoa on myös perustellusti kritisoitu mahtailevuudesta; ylipäätään voisi ajatella, että tutkija itse on aika jäävi arvioimaan löydöksensä laajempia implikaatioita. --suom. huom.]

Tri Alex Wodakin, päihdepoliittista reformia kannattavan Australian Drug Law Reform Foundation -säätiön johtajan, voisi kuvitella antavan laittomien yhdisteiden lääkekäytölle täyden tukensa. Tämä kuvitelma kuitenkin osuu harhaan: häntä kiinnostaa huomattavasti enemmän juuri Imperial Collegen tutkimuksen kaltaiset tutkimuslinjat, joissa painotetaan yhdisteiden toimintamekanismien selvittämistä niiden terapeuttisten käyttösovellusten sijaan. "Mitä paremmin ymmärrämme yhdisteiden toimintaa, sitä todennäköisemmin voimme ammentaa niistä hyötyä", hän toteaa. [Myös Imperialin tutkijat ovat kuitenkin tutkineet myös psykedeelien terapeuttista potentiaalia[2] --suom. huom.]

Tri Wodak on juuri palannut Australiaan YK:n New Yorkissa järjestetystä kokouksesta, jossa käsiteltiin maailman huumeongelmaa. Hänen mukaansa tutkimusta vaikeuttaa Nixonin vuonna 1971 käynnistämä "Huumeiden vastainen sota", jonka alkumetreillä hän nimesi Timothy Learyn "Yhdysvaltojen vaarallisimmaksi mieheksi". Hänen mielestään asiat eivät ole tuon sodan käynnistymisen myötä merkittävästi muuttuneet. (Harvardin yliopistossa aikoinaan toiminut Leary saarnasi LSD:n potentiaalin puolesta.)

Tri Wodakin mukaan Yhdysvallat määrittelee globaalin suhtautumisen huumeisiin, eikä mikään sen hallinto toistaiseksi ole poikennut Nixonin 45 vuotta sitten määrittelemästä kieltolakilinjasta. Suurelta osin tästä johtuen pääosa laittomiin aineisiin liittyvästä tutkimuksesta on keskittynyt selvittämään aineiden haittoja sen sijaan, että olisi tutkittu niiden mahdollisia hyödyllisiä käyttötarkoituksia.

Tämä pitää paikkansa myös Australiassa, jossa virallisia laillisia esteitä psykoaktiivisten yhdisteiden akateemiselle ja kliiniselle tutkimukselle ei ole: paikallisten terveysviranomaisen hyväksynnällä "kiellettyjä yhdisteitä" on mahdollista tutkia.

Tri Stephen Bright, alkoholiin ja muihin päihteisiin erikoistunut kliininen psykologi ja Curtinin yliopiston luennoitsija (ja myöskin PRISMin jäsen) huomauttaa, että tällaista tutkimusta on Melbournessa jo tehtykin. Juju vain piilee siinä, että (tähänastinen) tutkimus tukee vallitsevia narratiiveja, joissa nämä aineet nähdään yksinomaan haitallisina, ja joka rajaa keskustelun koskemaan vain yhdisteiden mahdollisia haittoja. Hän huomauttaa, että ainoa viimeaikainen psykedeeliä koskeva tutkimus Australiassa oli Swinburnen yliopiston vuonna 2010 julkaistu tutkimus The effects of MDMA and methamphetamine on car driving simulator performance, cognitive skills and mood states[7], jossa mitattiin kyseisten aineiden haittavaikutuksia kognitiivisiin kykyihin.

"Psykedeelejä olisi kuitenkin äärimmäisen vaikea väärinkäyttää kliinisissä olosuhteissa", hän toteaa. "Ne eivät ole myrkyllisiä eikä niihin muodostu riippuvuutta. Tutkimuksiin osallistuvat eivät kisko aineita reiveissä."

Australian Seksipuolueen kansanedustaja Fiona Patten on jo pitkään kampanjoinut päihdepoliittisen reformin puolesta erityisesti terveyden ja yksilönvapauksien alueella, ja uskoo tulevaan asennemuutokseen. "Erityisen merkityksellistä näissä yhdisteissä on, ettei niitä tarvitse käyttää säännöllisesti.  Lähestymistapa on hyvin erilainen kuin loppuelämäksi määrättyjen masennuslääkkeiden tapauksessa – [psykedeelejä] käytetään vain muutamia kertoja psykoterapian yhteydessä. Niitä ei myöskään ole mahdollista patentoida. Näiden seikkojen vuoksi ne eivät erityisesti kiinnosta suuria lääkeyrityksiä."

Jo pitkään päihdepoliittisen reformin puolesta kampanjoinut Fiona Patten

Ongelma on jossain määrin rahoituksellinen, ja niin saattaa olla myös sen ratkaisu. Esimerkiksi kannabikseen liittyvät lainsäädännölliset ja eettiset esteet ratkesivat BRW Rich -listalaisen lahjoitettua Sydneyn yliopistolle 33 miljoonaa dollaria kannabiksen lääketieteellisten potentiaalin selvittämiseen.

Williams voi vain toivoa, että vastaavanlainen valkoinen ritari ilmestyy hänen polulleen. Hän jatkaa työtään pienin askelin. Puolen vuoden sisällä hänen tarkoituksenaan on lähettää protokollansa uuden eettisen lautakunnan arvioitavaksi. [Tämä artikkeli on alunperin julkaistu viime keväänä, joten mainittu puoli vuotta on tekstiä suomentaessa jo kulunut. Toistaiseksi uusia käänteitä ei kuitenkaan ole julkistettu. Otin Williamsiin yhteyttä, ja hänen mukaansa tutkimusrintaman asiat kuitenkin etenevät. --suom.huom.]

Williamsin näkökulmasta paras mahdollinen kehityskulku koostuu seuraavista tekijöistä:

- Joku arvostettu tutkija ilmaisee haluavansa ryhtyä tutkimusyhteistyöhön.

- Varakas yksityinen lahjoittaja tarjoaa puolen miljoonan edestä tutkimusrahoitusta.

- Valtion terveysministeri antaa luvat yhdisteen maahantuontiin Saksasta.

- PRISM etsii sopivat koehenkilöt ja ryhtyy toimeen.

Tämä ravitsisi sekä Williamsin tiedonjanoa että halua tehdä jotain sosiaalisessa mielessä hyödyllistä – ja tekisi sitä enemmän kuin istuminen laboratorion penkillä biologisen tieteen mysteerejä ruotimassa. 

Hänen mielestään aihepiirin tutkimuksen rajoittaminen on ollut suuri, yhteiskunnalle haitallinen virhe. "On aika heittäytyä sosiaalisen muutoksen aallonharjalle. Yhteiskunnallisessa ilmapiirissämme esiintyy näinä aikoina enemmän ja enemmän rajoituksia ja pelkoa. Muutoksen puolesta on toimittava."

Tutkija Martin Williams rakentamansa pienkoneen äärellä.

Toivomiensa muutosten ajamisen rinnalla Williams keskittyy harrastukseensa, Glasair IIS-TD -potkurikoneen rakentamiseen Lilydalen lentokentän pienessä lentokonehallissa. Sellainen Williams on: hän rakastaa projekteja ja haasteita. Nuorempana viinintuottajana ja viinitarhakonsulttina toimiessaan hänen tiensä kokouksiin kulki Coonawarran ja Tocumwalin viiniköynnösten ylitse. Omaa kevytkonettaan hän on rakentanut kahden vuoden ajan.

Hänen arvionsa mukaan kone on lentovalmis vuoden kuluessa – samaan aikaan, kun hän toivoo myös tutkimusunelmansa nousevan lentoon. 

Hänellä on asiasta selvä visio: Kaksipropellinen kaunotar odottaa vuoroaan laskuvarjokoneiden ja matkustajakoneiden, Piper Warriorien ja Cherokeiden välissä, syöksyäkseen sitten pitkin maaseudun ja kaupungin rajalla sijaitsevaa kapeaa kiitorataa.

Riittävän nopeuden saavutettuaan hän nousee koneineen pilvien ylle, josta hän näkee kauas – horisontin tuolle puolen.

Siitä tulee aikamoinen matka.


----- - - - - - -----

Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:

Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä, yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoituskampanjani kautta. Lisätietoa tästä.

Kiitos!

----- - - - - - -----


Lisää luettavaa: 
PRISMin Stephen Brightin haastattelu MDMA Can Cure PTSD: An Interview with Dr Stephen Bright, Sydney Criminal Lawyers.


Tutkimusviitteet:
[1] The safety and efficacy of 3,4-methylenedioxymethamphetamineassisted psychotherapy in subjects with chronic, treatment-resistant posttraumatic stress disorder: the first randomized controlled pilot study
[2] Lysergic acid diethylamide (LSD) for alcoholism: meta-analysis of randomized controlled trials
[3] Psilocybin with psychological support for treatment-resistant depression: an open-label feasibility study
[4] Rapid and sustained symptom reduction following psilocybin treatment for anxiety and depression in patients with life-threatening cancer: a randomized controlled trial
[5] History and Future of the Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies (MAPS)
[6] Haku PubMed-tietokannasta hakusanalla "psychedelics"
[7] The Effects of MDMA and Methamphetamine on Car Driving Simulator Performance, Cognitive Skills, and Mood States

Muut viitteet:
[a] Kärsimyksen ja ekstaasin äärellä: MDMA traumahäiriöisten paranemisprosessin apuvälineenä [Psykedeeliuutiset]
[b] Tutkijat etsivät LSD:stä apua alkoholismin hoitoon

Monday, November 7, 2016

Toimenkuvana musiikin valitseminen tutkimusolosuhteissa trippaaville

Teksti on käännös Vicen artikkelista How to Pick Music for People on LSD, From a Scientist Whose Job That Is, 03.05.2016, kirjoittanut Victoria Turk



Jo LSD:n 60-luvun kultakaudelta asti yhdisteen vaikutukset on liitetty musiikkiin. Näitä asioita eivät kuitenkaan yhdistä ainoastaan asian taiteelliset ulottuvuudet: aivokuvantamisen pohjalta on todettu, että musiikin kuuntelu vaikuttaa LSD-kokemukseen myös neurologisella tasolla.

Mendel Kaelen, Lontoon Imperial College -yliopiston neurotieteen tohtoriopiskelija, on johtanut useita tutkimuksia, joissa selvitetään musiikin ja psykedeelien yhteisvaikutusta. Yksi näiden tutkimusten keskeisimmistä haasteista on musiikin valitseminen.

Yksi Kaelenin vastuualueista on näissä tutkimuksissa ollut täydellisen soittolistan suunnittelu tieteellisessä viitekehyksessä ja tieteen kriteeristön puitteissa tapahtuvalle psykedeelimatkalle. Tehtävän toteuttaminen vaatii niin luovaa näkemystä kuin ymmärrystä tieteen käytännöistä.

Yksi Imperial Collegen tutkimusryhmän keskeisistä tavoitteista on selvittää yhdisteiden tehoa masennuksen kaltaisten sairauksien hoidossa. Kaelenin mukaan tarve sisällyttää tutkimuksiin musiikkia on suoraa seurausta kasvavasta kiinostuksesta psykedeelien terapeuttisia mahdollisuuksia selvittävään tutkimukseen.

Aivotutkija Mendel Kaelen
Ajatus musiikin yhdistämisestä psykedeeliavusteiseen terapiaan ei ole uusi; aiheeseen kohdistui 60-luvulla huomattavaa kiinnostusta. Kaelenin pyrkimyksenä on juurruttaa näitä käytäntöjä vankalle tieteelliselle pohjalle.

"Musiikilla on keskeinen rooli kaikissa tämänhetkisissä [psykedeeliavusteista terapiaa käsittelevissä] kliinisissä tutkimuksissa", Mendel sanoo puhelinhaastattelussa. "Kun musiikin merkittävä rooli terapeuttisessa menetelmässä on näin huomattava, on tieteellisiä kysymyksiä, joita alan edistämiseksi on välttämätöntä esittää. Tavoitteena on tuottaa empiiristä ymmärrystä musiikin roolista terapeuttisessa työssä."

Vice puhui Kaelenin kanssa hänen psykedeelikokemusten ja musiikin välistä yhteyttä kartoittavasta tutkimustyöstään, ja siitä, kuinka hänen työnsä tuottamaa tietoa voi näiden yhdisteiden terapeuttisessa käytössä hyödyntää, ja ennen kaikkea siitä, miten musiikki noin epätyypilliseen tarkoitukseen käytännössä valitaan.

***

Ennen kuin aletaan muodostaa mielikuvia tilanteesta, jossa terapeutit antavat potilaille LSD:tä ja kuulokkeet, on syytä läpikäydä perustietoa musiikin ja psykedeelien yhteisvaikutuksista. Viime vuonna Psychopharmacologyssa julkaistussa pilottitutkimuksessa[1] Kaelen kollegoineen astuivat perusasioiden äärelle testaamalla 50- ja 60-lukujen psykoterapian inspiroimaa yksinkertaista hypoteesia: voimistavatko psykedeelit musiikin emotionaalista vaikutusta?

Tutkimuksessa annettiin kymmenelle vapaaehtoiselle kuunneltavaksi kahdessa eri sessiossa viisi raitaa instrumentaalimusiikkia. Ensimmäisessä sessiossa koehenkilöt saivat plaseboa, toisessa taas LSD:tä.

Millainen musiikki sopii hapoissa olevien tunnevasteiden kartoittamiseen? Osallistujat kuuntelivat kahta eri soittolistaa, joiden "emotionaalinen teho" oli viritetty aiempien, erillisen ihmisryhmän arvioiden pohjalta. Soittolistalle valitut kappaleet oli arvioitu sekä miellyttävimmiksi että vähiten tutuiksi – Kaelen selittää, että tuttuus voi vaikuttaa ihmisten tunnereaktioihin. "Jos musiikki on liian tuttua, se voi vaikeuttaa uudenlaisen kokemuksen syntymistä, koska kappaleeseen liittyy aiempaan elämään kytkeytyvä kokemus", hän kertoo.


Soittolistoille on päätynyt ambientia ja uusklassista musiikkia, jonka takana ovat esimerkiksi Brian McBride, Ólafur Arnalds, Arve Henriksen ja Greg Haines. Kaelenin mukaan erityisen monet pitivät brittisäveltäjä Hainesin teoksista, ja tämän musiikkia onkin hyödynnetty useissa tutkimuksissa. "Hänen teokseensa viitattiin kerta toisensa jälkeen erityisen vaikuttavana."

Tunnevasteita kartoittaneeseen tutkimukseen osallistuneet arvioivat soitettujen kappaleiden emotionaalista vaikuttavuutta asteikolla yhdestä sataan, minkä lisäksi he suorittivat GEMS-9[a]:nä tunnetun kyselyn, jossa arvioidaan erilaisia tunnevasteita musiikkiin, esimerkiksi rauhallisuutta tai jännitettä. Tutkijoille kävi ilmi, että osallistujien tunnevasteet olivat LSD:n vaikutuksen alaisena huomattavasti voimakkaampia, ja erityisen paljon voimistuivat ihmetykseen, transsendenssiin, herkkyyteen ja voimaan liittyvät tunteet.

Kuvaajassa arviot musiikin herättämistä tunnetiloista plasebon ja LSD:n vaikutuksen alaisena.
Tunteet olivat LSD:n yhteydessä kautta linjan voimakkaampia.
Kuva: M. Kaelen ym., Psychopharmacology

Tutkijat toteavat löydöstensä "vahvistavan pitkään vallinneita oletuksia, joiden mukaan musiikin vaikutukset ja merkityksellisyys voimistuvat psykedeelien vaikutuksesta". Tällä voi olla hyödyllisiä terapeuttisia sovelluksia. Tutkijat lisäävät, että transsendenssin ja ihmetyksen tuntemuksia pidetään "henkistyyppisten" kokemusten osatekijöinä, jolloin musiikin yhdistäminen LSD-kokemukseen voi edesauttaa tämäntyyppisiä kokemuksia.

Tutkimustulokset eivät pohjaa ainoastaan osallistujien subjektiivisiin kokemuksiin. Kaelen kollegoineen on hyödyntänyt musiikin ja LSD:n vuorovaikutussuhteen selvittämisessä myös aivokuvantamismenetelmiä.

Yllämainitun pilottitutkimuksen jälkeen Kaelen osallistui uraauurtavaan tutkimukseen[b][2], jossa hyödynnettiin ensimmäistä kertaa fMRI- ja MEG-kuvantamismenetelmiä LSD:n aivovaikutusten kartoittamiseen. Kahdellekymmenelle vapaaehtoiselle annettiin ennen aivokuvantamista 75 mikrogrammaa LSD:tä (ja erillisessä sessiossa myös plaseboa). Tutkimus laajensi ymmärrystä psykedeelikokemuksiin liitettyjen visuaalisten hallusinaatioiden ja tajunnanmuutosten luonteesta.

Samassa tutkimuksessa koehenkilöt viettivät osan ajasta hiljaisuudessa ja osan musiikkia fMRI-laitteessa kuunnellen, minkä jälkeen he vastasivat mielialaansa ja (silmät suljettuina nähtyjä) mielikuviansa koskeviin kysymyksiin. Tutkijat löysivät yhteyksiä musiikin ja visuaalisten kokemusten laadun välillä.

Kaelenin European Neuropsychopharmacologyssa julkaistussa artikkelissa[3] todetaan, että mm. muistin toimintaan liittyvän parahippokampaalialueen aivokuoren ja visuaalisen aivokuoren välinen informaationkulku vaimeni LSD:n vaikutuksen alaisena, mutta kun keitokseen lisättiin myös musiikkia, alueiden välinen viestintä vahvistui.

Aivoalueiden yhteys oli voimakkaimmillaan LSD:n ja musiikin yhteisvaikutuksesta.

Merkittävä löydös oli myös, että tämän vaikutuksen voimakkuus kulki käsi kädessä ihmisten kuvaamien visuaalisten vaikutusten kompleksisuuden kanssa – aivan erityisesti niiden, jotka koskivat heidän omaa elämänhistoriaansa.

"Ihmiset kokevat silmät suljettuina usein hyvinkin eläväisiä mielikuvia, joiden kanssa heillä on vuorovaikutussuhde. Kokemus ei vertaudu esimerkiksi viihdyttävän TV-ohjelman passiiviseen tuijottamiseen, koska kokijan ja näkyjen välillä on aktiivinen vuorovaikutussuhde", Kaelen selittää.

Psykedeelikokemuksen henkilökohtainen luonne tekee ääniraidan valitsemisen vaikeaksi. "Se oli hyvin haastavaa, koska ihmisten musiikkimauissa on luonnollisestikin merkittäviä eroja", Kaelen sanoo. Koehenkilöiden ei voitu antaa tuoda mukanaan omaa musiikkiaan, koska käytäntöjen yhdenmukaisuus on laadukkaan tieteellisen datan tuottamiseksi välttämätöntä.

Kaelen aloitti keräämällä musiikkikirjaston, jonka tunnetason vaikuttavuutta erillinen ryhmä arvioi. "Alkuperäisenä ajatuksenani oli hyödyntää emotionaalisesti hyvin intensiivistä uusklassista musiikkia, mutta koska fMRI-kuvauslaitteen sisällä oleminen on jo itsessään haastavaa, totesin paremmaksi ideaksi välttää ihmisten altistamista äärimmäisen voimakkaille tunneärsykkeille", hän selittää. "Päädyin valitsemaan rauhoittavaa, myönteistä tunnetilaa välittävää musiikkia – pääosin ambientmuusikko Robert Richin tuotantoa."


Lopullisiksi valinnoiksis tuli kaksi seitsemän minuutin katkelmaa Robert Richin ja Lisa Moskowin vuoden 1995 yhteisalbumi Yearningilta. Musiikki on hänen mukaansa rauhoittavaa, melodista kielisoitinmusiikkia (Moskow soittaa sarodia, intialaista, sitaria muistuttavaa soitinta). "Musiikissa on ambientmusiikissa tyypillisesti hyödynnettyjä soittimia – syntetisaattoreita ja huiluja – mutta myös selkeitä melodisia kulkuja, joita kuuntelija voi seurata", hän toteaa.

Kaelenin mukaan Richin musiikki oli yksi keskeisiä tekijöitä siinä, että hän päätyi tutkimaan musiikin vaikutuksia. "Robert Rich on uskomaton. Hän alkoi tehdä musiikkia sen ymmärryksen pohjalta, että musiikki voi olla tehokas keino muuntuneiden tajunnantilojen aiheuttamiseksi ja ohjaamiseksi", hän sanoo, ja viittaa muusikon 80-luvulla toteutettuihin "unikonsertteihin[c]", joissa soitettiin musiikkia torkkuvalle yleisölle.

Musiikin soittaminen MRI-laitteessa ei olisi aivan yksinkertainen tehtävä edes ilman LSD:tä. Tutkijat käyttivät MRI-yhteensopivia kuulokkeita[d] (joissa ei ole magneettista kelaa) kyetäkseen tarjoaman riittävän laadukasta ääntä laitteen aiheuttaman metelin keskellä.

***

Vaikka nämä tutkimukset ovat valottaneet musiikin ja LSD:n yhteisvaikutuksia, keskeisin ajava voima Imperial Collegen tutkimusryhmän työssä on pyrkimys ymmärtää psykedeelien potentiaalia terapian apuvälineinä. Tutkimusnäytön mukaan[4] yhdisteistä voi terapeutin ohjaamissa sessioissa olla hyötyä mm. masennuksen, ahdistuksen ja riippuvuuksien hoidossa. Kaelenia kiinnostaa musiikin rooli näissä sovelluksissa.

Perusajatus juontaa juurensa 60-luvun psykedeeliavusteiseen terapiaan, aikaan ennen yhdisteiden kieltämistä, jonka seurauksena myös tutkimustyö kävi vaikeaksi.

"Tuolloin alettiin ymmärtää, ettei aine itsessään tuota terapeuttista vaikutusta; potentiaali tulee esiin kun aineen vaikutukset yhdistetään terapeuttiseen vuorovaikutukseen, jossa olennaisessa osassa ovat niin terapeutti kuin kokemuksen ulkoiset puitteetkin", Kaelen selittää. "Tämän oivalluksen pohjalta alettiin kokeilla erilaisia lähestymistapoja olosuhteiden suunnitteluun: kuinka varmistaa kokemusten terapeuttisuus."

Musiikin keskeinen rooli kokemusta jäsentävänä tekijänä kävi ilmi hyvin nopeasti.

Hiljattain Kaelen osallistui myös kliiniseen tutkimukseen[5], jossa vaikeaa, hoitoresistenttiä masennusta sairastaville annettiin taikasienten vaikuttavaa ainesosaa, psilosybiiniä[e]. Tutkimus toteutettiin sairaalahuoneessa, joka oli sisustettu vähemmän kliiniseksi ja ahdistavaksi – Kaelenin mukaan alkuperäinen, steriili sairaalahuone oli todennäköisesti "huonoimpia mahdollisia paikkoja ottaa psykedeelistä yhdistettä".


Tähän tutkimukseen soittolistan rakentaminen oli erityisen haastavaa, koska sen tuli toimia kuusi tuntia kestävän terapiasession ääniraitana – aivokuvantamistutkimuksessa tarve oli vain muutamalle minuutille. Potilaat voivat kuunnella musiikkia tilassa olevien kaiuttimien tai kuulokkeiden kautta, mutta musiikki oli kummassakin tapauksessa jatkuvaa.

Kaelen sanoo inspiroituneensa musiikkivalinnoissaan esimerkiksi musiikkiterapeutti Helen Bonnyn työstä. Bonny tunnetaan mm. tajunnantilojen kartoittamiseen terapeuttisessa kontekstissa 60-luvulla kehitetystä Guided Imagery and Music[f] -menetelmästä.

Hän suunnitteli soittolistansa yhteneväiseksi yhdisteen vaikutusten rakenteen kanssa, lähtien vaikutusten hitaasta käynnistymisestä, johtaen vaikutusten huippukohtaan ja sitä seuraavaan, pitkään laskeutumiseen. "Soittolistassa on useita vaiheita, jotka heijastelevat kokemuksen eri ulottuvuuksia, joiden käsittelyssä musiikki voi auttaa", Kaelen sanoo.

Monet koehenkilöistä esimerkiksi jännittävät vaikutusten alkua, joten Kaelen valitsi alkuvaiheeseen rauhoittavaa, rohkaisevaa musiikkia. Vaikutusten käynnistyessä musiikkiin tulee enemmän rytmikkäitä elementtejä, ja yhdisteen vaikutusten pari tuntia kestävän huipun aikana musiikin emotionaalinen intensiteetti vaihtelee. "Jatkuva emotionaalisesti intensiivinen musiikki ei olisi hyvä idea. On oltava hetkiä, joina koehenkilöllä on tilaa käsitellä kokemaansa rauhassa", hän selittää, verraten vaihtelua heiluriliikkeeseen.


Soittolistan valinnassa ja yhteenmiksaamisessa kesti kuukausia. Hän valitsi kappaleita niin omasta musiikkikirjastostaan kuin esimerkiksi Bonnyn työssään käyttämiltä soittolistoilta. Hän vältti klassisia ja kristillishenkisiä kappaleita, koska musiikin on tärkeää olla sekä ajankohtaista että uskonnoista vapaata. Kaelen tuottaa itsekin kokeellista elektronista musiikkia[g], joten raitojen yhteenmiksaaminen, rytmittäminen ja sopivien äänenvoimakkuuksien säätäminen hyväksi kokonaiskoreografiaksi sujui luontevasti.

Koko soittolistaa hän ei voi jakaa, koska tarkoituksena on mahdollisesti käyttää sitä myös tulevissa tutkimuksissa, eikä voi ottaa riskiä siitä, että tuo nimenomainen musiikkikokonaisuus tulisi ihmisille tutuiksi. Hän kuitenkin nimesi yksittäisiä kappaleita: Brian Enon ja Harold Buddin "Against the Sky" soi alkuvaiheen rauhoittavana musiikkina; nykyklassisen musiikin säveltäjä Henryk Góreckin “Sostenuto tranquillo ma cantabile”, jota Kaelen kuvaa soittolistan ensimmäiseksi "tunteellisesti vaikuttavaksi" kappaleeksi, puolestaan soi vaikutusten huippua lähestyttäessä. Greg Hainesin "183 Times", jota käytettiin myös LSD:n tunnevaikutuksia kartoittaneessa tutkimuksessa, puolestaan soi vaikutusten huipun aikana.

Kaelen jakaa joitakin potilaidensa kokemuksista musiikin vaikutuksia valottaakseen. Eräs koki 183 Times -kappaleen "huipuksi, joka kiteytti kokemuksen kokonaisuudessaan. Astuin sanojen tuolle puolen. Se oli tärkeä osa sisäisen matkani vavahduttavinta osuutta. Tajunnanräjäyttävää."


Toinen potilaista kertoo, että kappale "aiheutti paljon itkua. Se oli surullista ja kaunista: itkeminen kappaleen aikana auttoi irroittamaan itseeni kohdistuvasta surusta ja kielteisistä tunteista. Se sai ajattelemaan elämäni aikana käyneitä kamppailujani masennuksen kanssa. Kappaleen loputtua koin oloni puhdistuneeksi ja paremmaksi, itseäni kohtaan myötätuntoisemmaksi."

Loppujen lopuksi, Kaelen toteaa, osaa ihmisistä valittu musiikki koskettaa äärimmäisen syvältä, toisia taas ei.

"Kappaleiden valinta on äärimmäisen vaikeaa, koska joudun jokaisen kohdalla esittämään itselleni kysymyksen: 'Uskonko tämän kappaleen toimivan potilaalle koska se toimii itselleni, vai uskonko sen toimivan, koska näen kappaleen itsensä kantavan jonkinlaista yleismaailmallista, oletetulle kuuntelijalle välittyvää?'", Kaelen kertoo.

Tällaisia valintoja ei – ainakaan toistaiseksi – voi tehdä tieteelliseltä pohjalta.

"Olen kokenut tähän työhön liittyen alusta alkaen valtavaa vastuuta, koska olen tiennyt, kuinka voimakkaasti musiikkivalinnat ihmisiin vaikuttavat", hän myöntää.

Yksi näiden tutkimusten keskeisimmistä vaikutuksista hänen ajatteluunsa on ollut, että vaikka hän edelleen uskoo, että musiikissa on myös jonkinlaisia universaaleja ulottuvuuksia, hän on ymmärtänyt standardisoidun, kaikille sopivan soittolistan tekemisen olevan mahdotonta. Hänen tulevaisuudennäkymissään terapeuteilla olisi keinoja musiikin muovaamiseen tietyn potilaan tarpeiden mukaan. Tämän kehityssuunnan edistäminen on yksi hänen projekteistaan.

Hän painottaa, että kaikkein keskeisin tekijä psykedeelien terapeuttisessa käytössä on potilaan ja terapeutin välinen syvä yhteys.

"Pohjimmiltaan musiikin tehtävänä on toimia terapeuttisen prosessin palvelijana – toisin sanoen, tukea [pääosin] suljetuin silmin toteutettua matkaa, joka on äärimmäisen henkilökohtainen ja kestää useita tunteja", hän toteaa.


Tutkimusviitteet: